Blogi

Haravointijäte on helppo kierrättää | Helppopalvelut

Kirjoittanut Helppopalvelut | Aug 24, 2022 7:53:13 AM

Haravointijäte valtaa pihamaan etenkin keväisin ja syksyisin. Omasta pihasta syntyvä puutarhajäte kannattaa kierrättää, koska se voidaan hyödyntää muun muassa kompostoinnin seosaineena ja energiantuotannossa. Siistinä pidetty piha on helppo ekoteko ihan jokaiselle.

Maahan varisseet lehdet, nurmikon leikkuujäte ja kukkapenkin rikkaruohot ovat tyypillistä haravointijätettä, jota kertyy pihalle säännöllisesti kevään, kesän ja syksyn aikana. Listaan voidaan lisätä myös muun muassa kävyt, risut, heinä, olki, neulaset ja latvukset.

”Haravointijätettä ovat siis käytännössä kaikenlaiset kasvien vihreät osat. Puumaiset osat, kuten yli senttimetrin paksuiset oksat, luokitellaan kuitenkin oksajätteeksi”, kertoo Lassila & Tikanojan ympäristöjohtamisen tiimipäällikkö Laura Kemppainen.

Haravointi- ja puutarhajätettä syntyy etenkin keväällä, kun pihamaa putsataan uuden kasvukauden kynnyksellä, ja syksyllä, kun haravoidaan maahan pudonneet lehdet ennen lumen tuloa. Usein kerrostalo- tai rivitaloyhtiössä yhteisiä pihatalkoita vietetään juuri keväisin ja syksyisin.

Kemppainen muistuttaa, että puutarhajätettä muodostuu myös jatkuvasti kasvien kasvukauden aikana. Esimerkiksi ruohonleikkuusta voi kertyä jätettä koko kesän ajan, jos piha on kovin iso. Myös pensaiden leikkuuaika vaihtelee keväästä syksyyn riippuen lajikkeesta.

”Sama pätee kukkapenkissä ja kasvimaalla kasvavaan rikkakasvustoon. Mutta jos kitkee rikkakasvit mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, puutarhajätettäkään ei ehdi syntyä niin paljon”, Kemppainen vinkkaa.

Kierrätyksessä lehdet kompostoidaan ja oksat haketetaan

Jos haravointijätettä kertyy omakoti- tai rivitalon pihalla maltillisesti, Kemppainen suosittelee hankkimaan lehtikompostorin. Sinne voi laittaa kasvien vihreät osat, kuten lehtijätteen, joka maatuu ennen pitkää käyttökelpoiseksi mullaksi. Se on oivallista maanparannusainetta esimerkiksi marjapensaille.

Oksien ja muun puuaineksen hävittäminen onnistuu hakettamalla. Jos oksasilppuria ei halua hankkia omaksi, sellaisen voi vuokrata tai pyytää lainaan vaikkapa naapurilta. Haketuksesta syntyy erinomaista kuorikatetta, jota voi hyödyntää pihalla ilman, että katetta tarvitsee ostaa uutena kaupasta.

Entä saako omalta pihalta syntyvää puutarhajätettä polttaa?

”Oksien ja muun haravointijätteen polttaminen omalla pihalla on pääsääntöisesti kiellettyä alueellisten jätehuoltomääräyksien mukaisesti. Toki pieniä määriä kuivia oksia voi polttaa takassa tai tulipaikalla, kunhan sen tekee turvallisesti ilman maastopalon riskiä”, Kemppainen tähdentää.

Koska puutarhanhoidossa syntyvän jätteen vienti puistoihin tai muille yleisille alueille on kielletty, haravointijätteen voi toimittaa omalta pihamaalta myös jätteenvastaanottokeskuksiin – usein jopa veloituksetta. Vastaanottopaikoilla on omat käytäntönsä eri jätteille, joten niihin on hyvä perehtyä ennakkoon.

”Pääsääntöisesti lehtijäte ja oksajäte on oltava erillään. Ruohovartisilla kasveilla seostetaan pilaantuneiden maiden komposteja, jotta ne saavat ilmaa. Oksahake taas hyödynnetään joko kompostoinnin seosaineena tai energiantuotannossa.”

Haravointijäte kuuluu kierrätykseen, ei sekajätteeseen

Jos haravointijätettä ei ole mahdollista kierrättää tai toimittaa sitä itse jätekeskukseen peräkärryllä, Helpposäkki-palvelu on mainio ratkaisu. Sen avulla puutarhaan kertyvän jätteen voi kerätä yhden tai kahden kuution suursäkkiin ja tilata säkin noudon kätevästi suoraan omalta pihamaalta. Esimerkiksi haravointijätesäkki sopii nimensä mukaisesti haravointijätteelle.

”Jos taas jätettä syntyy enemmän vaikkapa taloyhtiön talkoista, 8–22 kuution vaihtolavoista voi valita sopivan kokoisen. Viherlavalle voi laittaa kaikenlaista orgaanista ja maatuvaa materiaalia, kuten pensaiden leikkuujätettä, nurmikkoa ja haravoituja lehtiä”, Kemppainen sanoo.

Koska poltettavalla sekajätteellä on kallein jätemaksu muihin jätetyyppeihin verrattuna, sekajäteastiaa ei kannata täyttää haravointi-ja puutarhajätteellä. Biojäteastiaan voi kuitenkin laittaa pieniä määriä vaikkapa rikkaruohoja, mutta kottikärryllinen on ehdottomasti liikaa.

Poikkeuksen tekevät vieraslajit, kuten kurtturuusu, jättiputki ja komealupiini, jotka täytyy hävittää polttamalla sekajätteen mukana. Ajantasaista tietoa eri vieraslajeista löytyy Vieraslajit.fi-sivustolta.

Kemppaisen mukaan etenkään siementämisvaiheessa olevia vieraslajisia kasveja ei kannata kompostoida, koska niiden siemenet leviävät helposti. Niinpä ne on syytä laittaa poltettavaan sekajätteeseen. Tarkan ohjeistuksen voi tarkistaa alueen jätehuoltoviranomaiselta.

”Alueelliset jätteenvastaanottopaikat ohjeistavat, miten vieraslajit hävitetään oikeaoppisesti poltettavan sekajätteen mukana. Esimerkiksi Turussa vieraslajit voi toimittaa jätekeskukseen huolellisesti pakattuna kahteen päällekkäiseen muovisäkkiin”, Kemppainen mainitsee.

7 vinkkiä haravointijätteen keräämiseen ja kierrättämiseen

  1. Kerää haravointijätettä säännöllisesti, kun sitä syntyy kasvukauden aikana. Kun raivaat jätteen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sitä ei ehdi syntyä määrällisesti niin paljon.

  2. Jos asut omakotitalossa, hanki oma kompostori kasvien vihreitä osia varten ja silppuri oksia varten. Näin saat omiin tarpeisiisi oivallista multaa ja kuorikatetta.

  3. Muista, että pihamaalta kertyvän jätteen polttaminen on kielletty. Pieniä oksankappaleita voi polttaa turvallisesti esimerkiksi omassa takassa tai tulipaikalla.

  4. Älä vie haravointijätettä puistoihin tai muille yleisille alueille, vaan toimita se jätteenvastaanottokeskuksiin. Usein vastaanotto on jopa ilmaista.

  5. Helpposäkki-palvelun avulla voit lajitella puutarhajätteen suursäkkeihin ja tilata säkkien noudon suoraan omalta pihamaaltasi. Tällöin sinun ei tarvitse edes itse olla paikan päällä.

  6. Jos jätettä syntyy enemmän vaikkapa taloyhtiön talkoista, valitse vaihtolavoista sopivan kokoinen vaihtoehto yhdessä täytettäväksi.

  7. Hävitä haitalliset vieraslajit oikeaoppisesti. Alueelliset jätteenvastaanottopaikat ohjeistavat, miten vieraslajit hävitetään turvallisesti poltettavan sekajätteen mukana.

Hanki pihamaallesi Helpposäkki ja kierrätä haravointijäte vastuullisesti noutopalvelumme avulla! Puutarhasi kiittää, kun pääset eroon kierrätyskelpoisesta jätteestä helposti ja nopeasti.